sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Yhteistyökumppanimme Tampereen kameraseura

Based On A True Story (on the set) Kor. Roininen, Kuva: Janne Kaakinen
















Hei vaan,
1001 Kahvikuppia tekee yhteistyötä myös Tampereen kameraseuran kanssa. Monet tässä blogissa näkemäsi valokuvat ja esimerkiksi tuleva julistekuvamme ovat kameraseuran Janne Kaakisen ottamia.

Tampereen kameraseura on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on valokuvauksen, valokuvailmaisun ja valokuvaharrastuksen tukeminen erilaisten kurssien ja tapahtumien avulla. Kameraseura on järjestänyt esimerkiksi Pirkanmaan TE-toimiston kanssa muotokuvatapahtuman, jossa työnhakijat saivat itsestään studiovalaistun kuvan cv- tai profiilikäyttöön. Tapahtuma oli osa kansainvälistä Help-Potrait-tapahtumaa ja oli osallistujille täysin maksuton.

Lisätietoja kameraseuran toiminnasta ja tulevista tapahtumista:

Tampereenkameraseura