Kapteeni Kaapo Kaalimato@1001Kahvikuppia |
Hei vaan,
1001 Kahvikuppia -taidekahvilasta on
tulossa paikka, jossa näyttämön rajoja
tullaan venyttämään aika pitkälle. Mitä se sitten tarkoittaa
tekijöille itselleen? - Että ollaan yleisön kanssa aika lähekkäin. Että keskustellaan, ja vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan yhdessä, mitä seuraavaksi tehdään. Että kuunnellaan.
”Kaikki alkoi Vihreästä Villalankamattokoreografiasta. - Nyt odotellaan.
Ja sillä aikaa kun odotellaan, voidaan vaikka heilutella varpaita.
Hyvää päivää pikkuvarvas!! Näettekö, olen täällä mattokotelossa ja kohta minulle tapahtuu täydellinen muodonmuutos. Minusta tulee perhonen. Minulle kasvaa siivet ja minä lähden lentoon. Lennän vaikka Japaniin asti.
Leikitäänkö? Kun kädet painaa toistaan vasten, tulee siitä taputus.
Ja kun jalan laittaa toisen eteen? Siitä tulee askellus.
Ja kun nenän laittaa maahan kiinni? Siitä tulee? - Kiitos ja kumarrus."
Taidekasvatuksesta ollaan tehty viime
vuosina monia tutkimuksia, joista Suomen Kuntaliiton kustantama
Eläköön taidekasvatus! -julkaisu sanoo taidekasvatuksessa olevan
kyse yksilön kulttuurikompetenssin vahvistamisesta. Siis siitä,
että taidekasvattaja voi vaikuttaa ”moneen lapselle ja nuorelle
tärkeään asiaan: itsetuntoon, sosiaalisiin taitoihin,
koulumotivaatioon ja oppimistuloksiin.” Tämä on tärkeää.
Miten taidekasvatustilanne vaikuttaa
taiteilijan omaan kulttuurikompetenssiin? Mitä minä taiteilijana
opin yleisöltäni? Olenko aikuisena valmis kuuntelemaan lasta.
Minkälainen esiintyjä on yleisönsä osallistava tanssija? Missä
menee työpajan ja teoksen rajat? Arkistuuko tanssitaide, kun se
tuodaan julkiseen tilaan? Vaikka Taidekahvilaan.
Ajatuksenani on tänä kesänä tutkia
Kapteeni Kaapo Kaalimato -hahmon ja yleisön kanssa Darwinin
kaalimato -projektissa, millaiseksi ihmisen etiikka ja ymmärrys
itsestä voi muodostua, kun hän on tekemisissä sadun maailman
kanssa. Satumaailman (samalla kuin fiktiivisen maailman) logiikka
eroaa arkilogiikasta, mutta se tarjoaa lapselle (ja aikuiselle)
tietyn elämänkatsomuksen, joka voi vahvistaa arkilogiikan kanssa
painivia. Lasten tarinoissa on erityisen hienoa myös tietty
oivaltavuus ja tarkkuus. Kun puhumme muodonmuutoksista, olemme
lähellä lapsen perusfilosofiaa maailmasta; kaikki on muutettavissa
joksikin muuksi; lapsi kokee oman itsensä alttiiksi muutokselle ja
antautuu seikkailulle.
Esiintyjinä ja taidekasvattajina meitä
kiinnostaa esitystilanteessa löytyvä taianomainen yhteinen ymmärrys
siitä, että maailma ei ole niin yksinkertainen paikka kuin miltä
se vaikuttaa.
Tervetuloa Hervantaan!
Terveisin,
Samuli Roininen
tanssija-koreografi